torstai 16. lokakuuta 2008

Pieniä mainintoja asuntopolitiikasta

Tampereella on liian vähän opiskelija-asuntoja. Suuri osa opiskelijoista asuu yksityisen sektorin tarjoamissa asunnoissa, sillä jonot esim. TOAS:n yksiöihin ja perheasuntoihin ovat luvattoman pitkät, joissain kohteissa jopa useita vuosia. Syksyisin on Tampereella jo vuosien ajan ilmennyt myös opiskelija-asunnottomuutta syksyisin, kun asuntojen tarve on suurimmillaan. Opiskelija- ja ylioppilaskunnat ovat joutuneet solidaarisuuden nimissä järjestämään jäsenistölleen tilapäis- eli ns. hätämajoitusta kaupungin seistessä kädet taskussa vieressä tarkkaillen. Tampereen yliopisto on yksi valtakuntamme vetovoimaisimmista yliopistoista hakijoiden määrällä mitattuna ja olisi kaupungin kannalta äärimmäisen järkevää tukea yliopistojemme ja ammattikorkeakoulujemme jäsenten kokonaisvaltaista viihtymistä riittävän opiskelija-asuntojen määrän turvaamista myöten.

Olen Emilia Olkasen kanssa järjestämässä paneelikeskustelua aiheesta "Opiskelija-asumisen tulevaisuus Tampereella" maanantaina 20.10. klo 16-18 Tampereen pantin auditoriossa (Puutarhakatu 11). Panelisteina mm. opiskelija-asuntotuottajien ja kaupungin virkakoneiston ja poliittisen johdon edustajia. Toivoisin paikalle mahdollisimman paljon tukijoitani ja asiasta muuten kiinnostuneita.

1 kommentti:

Emilia Olkanen kirjoitti...

Olikin hyvä paneeli. Kirjoititko Antti jo aiheesta jonnekin? Voisin lähettää saman briiffin TTYY:n sopoille